Vinkkejä kirjoitusblokin selättämiseksi

Kirjoitin tämän tekstin luovan kirjoittamisen kurssilla, ja ilmeisesti se koettiin siellä hyödylliseksi. Joten jaanpa tämän myös julkisesti. Teksti on suunnattu kaikille, jotka ovat joskus kärsineet kuivista kausista. Olen yrittänyt huomioida siinä sekä harrastajat että ammattilaiset ja itse totta kai kirjoitan kirjailijan näkökulmasta.

Minulla on tapana sanoa (erityisesti itselleni), että sellaista asiaa ei olekaan kuin kirjoitusblokki. Ajatus voi tietenkin tuntua hiukan radikaalilta, joten avaan sitä hiukan.

Perusajatukseni lähtee siitä, että ei ole mitään sellaista syytä, joka suoranaisesti estäisi kirjoittamisen. On vain huonoja ja hyviä kausia. Kausia, jolloin kirjoittaminen ei huvita. Kausia, jolloin mitään ei tunnu syntyvän. Kausia, kun on koko ajan kriittinen kaikesta mitä tekee, menee huonosti tai ei kerta kaikkiaan vain ole mitään uutta sanottavaa mistään. Ja sen vastapainoksi on kausia, jolloin voisi kirjoittaa jatkuvasti. Ja kaikkea siltä väliltä. Ne ovat normaali osa luovaa prosessia. Minä en kutsu sitä kirjoitusblokiksi, vaan luovaksi tauoksi. Joskus luova tauko kestää muutaman tunnin, joskus useamman päivän, toisinaan jopa kuukausia tai vuosia. Mutta pelkästään toteamalla, että kyseessä on vain määrittelemättömän mittainen tauko tulen samalla todenneeksi itselleni tärkeän tosiseikan: se ei ole pysyvä asiantila. Se on vain asiantila, joka on syytä hyväksyä siinä hetkessä ja joka tulee muuttumaan. Samalla se on myös mielentila, johon voin itse vaikuttaa.

Usein tekee hyvää yksinkertaisesti todeta, että jos kerta kaikkiaan ei huvita, sille ei mahda mitään. Se on ihan okei. On täysin ok olla kirjoittamatta ja tehdä jotain aivan muuta. Varsinkin jos kirjoittaminen on harrastus – silloinhan sen pitäisi olla mukavaa, ei jotain, joka tuottaa ylimääräistä stressiä. Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla, mutta joskus myös se, että ei kirjoita on parasta mitä itselleen ja omalle luovuudelleen voi tehdä. Itselläni oli eräässä elämänvaiheessa jopa vuosien mittainen tauko, kun en kirjoittanut riviäkään. Tätä nykyä ajattelen, että se oli välttämätön omalle kasvulleni kirjoittajana. Ja lopulta se vain tapahtui: eräänä päivänä vain ostin uuden muistivihkon ja aloin kirjoittaa, ja kirjoitin jotain aivan muuta kuin aiemmin. Yhtäkkiä tekstini oli kypsynyt huomaamatta, kun olin vain elänyt elämääni. Sen jälkeen minulla ei ole koskaan ollut yhtä pitkää taukoa.

Tästä syystä olen jokseenkin väsynyt kirjoitusblokkia mystifioivaan ja demonisoivaan puheeseen. Paras vinkkini kirjoitusblokkini selättämiseen onkin hieman paradoksaalisesti: älä sitten hyvä ihminen kirjoita, jos ei huvita. Tee jotain muuta. Lue, kuuntele musiikkia, harrasta kulttuuria, tapaa ystäviä. Istu sisällä ja katso leffoja. Käy pitkillä kävelyillä. Inspiroidu asioista ympärilläsi. Tarkkaile ja havainnoi. Piirtele. Ajele bussilla ympäriinsä tietämättä, minne se on menossa. Mene metsäkävelylle. Tee jotain täysin turhaa ja tarkoituksetonta, joka kuitenkin tuntuu hyvältä. Ole laiska. Istu paikallasi äläkä tee mitään. Vietä tylsiä hetkiä ja hauskoja hetkiä.

Fakta on kuitenkin se, että joskus on pakko kirjoittaa huvitti tai ei. Jos opiskelee, esseillä on deadlinensa. Jos kirjoittaa työkseen, silloin niitä deadlineja vasta onkin. Ja noin ylipäätään, jos ei ole sattunut perimään miljoonaomaisuutta, harva voi tehdä elämäsään jatkuvasti asioita, jotka huvittaisivat. Jos kirjoittaa työkseen tai jonakin päivänä haluaa tehdä niin, on pakko tottua myös ajatukseen, että aina ei huvita ja silti täytyy, jos meinaa saada mitään aikaiseksi. Luova kirjoittaminen on kuitenkin hieman toisenlaista kuin asiateksti.

Kaikessa kirjoittamisessa kuitenkin auttaa rutiinin kehittäminen. Toinen vinkkini hieman ristiriitaisesti edellisen kanssa onkin tämä: kirjoita vaikka ei huvittaisi. Ennen kaikkea varaudu ideoihin ja kirjoita siitä huolimatta, vaikka mitään suurta inspiraatiota ei tulisikaan. Kerron salaisuuden: sopivaa hetkeä, suurta flowtilaa, jumalaista oivallusta tai mitä lie ei nimittäin todennäköisesti koskaan tule. Jos odotat sitä, odotat todennäköisesti ikuisesti. Todellisuudessa kirjoittaminen on pitkälti istumalihaksia, eikä siinä ole mitään sen mystisempää. Siispä: pidä aina mukana muistivihkoa silläkin uhalla, että se pysyisi seuraavat kaksi viikkoa tyhjänä. Muistivihon on hyvä olla pieni – sellainen, joka mahtuu takin tai housujen taskuun, jotta se todella on aina mukana.

Näe maailma muistikirjasi kautta, uusin silmin. Kirjaa ylös kaikkea, myös ja varsinkin merkityksettömiä asioita. Käy kahviloissa muistikirjasi kanssa ja salakuuntele ihmisten keskusteluja. Kirjaa herkullisimmat kohdat ylös.

Kolmas vinkkini liittyy edelliseen. Uskalla kirjoittaa huonosti. Hyväksy, että 90% kirjoitetusta tekstistä on huonoa. Mitä enemmän kirjoittaa, sitä enemmän kirjoittaa huonoa tekstiä, mutta toisaalta samaan aikaan hyvä teksti on myös oikeasti hyvää.

Jos haluat kehittää rutiiniasi, aloita pienestä. Kirjoita muutama sana tai yksi lause päivässä. Tyydy siihen. Kirjoita lause päivässä huvitti tai ei. Pitkäaikaisesta kuivasta kaudesta kärsivälle voi suositella myös erilaisia säännöllisiä assosiaatioharjoituksia. Sanalistojen tekeminen on helppo tapa lähteä purkamaan kirjoittamiseen liittyvää stressiä. Etenkin yksi säännöllisesti toistettava harjoitus auttaa. Ideana on kirjoittaa joka päivä niin monta sanaa kuin keksii, kunnes on kirjoittanut sanoja aakkosen jokaisella kirjaimella. Harjoitus on hyvä yhdistää siihen, että pitää aina muistikirjaa mukana. Harjoituksen voi siten toteuttaa hyvin matalalla kynnyksellä, vaikka odotellessa bussia tai missä tahansa arkisessa tilanteessa. Kun sanoja alkaa olla tarpeeksi voi halutessaan alkaa yrittää yhdistellä niitä. Sinulla voi olla siinä jo tarinan aihio.

Edistyneemmät voivat kokeilla myös Nanowrimo haastetta, jossa kokeillaan kirjoittaa yhteisössä romaani kuukauden aikana. Kyllä, tämä on mahdollista. Nanowrimoon osallistuminen on erinomainen tapa päästä yli liiallisesta itsekriittisyydestä. Ulkopuolinen paine, tiukka deadline, selvästi rajattu sanamäärä ja yhteisö, joka on kaikki samassa veneessä auttavat monia saavuttamaan tavoitteensa ja kirjoittamaan romaanin ensimmäisen version. Kun käsikirjoitus on olemassa, sitä on myös helpompi alkaa editoida ja hioa.

Jos kaikista yrityksistä huolimatta luova kirjoittaminen kerta kaikkiaan maistuu edelleen puulta, eikä huvita ja tilanne vain jatkuu ja jatkuu, voi olla myös järkevää pysähtyä ja kysyä itseltään miksi näin? Usein on niin, että itse tietää parhaiten mistä oma kuiva kausi johtuu. Joskus kyse voi myös olla yksinkertaisesti siitä, että kirjoittaminen ei vain ole sinun juttusi. Ehkä se on jossain elämänvaiheessa palvellut tiettyä tarkoitusta, jota se ei enää palvele. Ehkä olet muuttunut ihmisenä ja kaipaat jotain muuta. Sekin on ihan ok. Aina voi löytää muitakin harrastuksia ja kiinnostuksenkohteita. Kirjailija tuskin koskaan oikeasti lopettaa kirjoittamista, mutta tällaisessa tilanteessa pidempi tauko ja uusien näkökulmien etsiminen voi tehdä hyvää. 

On myös tyypillistä, että sen jälkeen kun kirja on mennyt painoon, olo on tyhjä. Se on aivan normaalia. Voi tuntua, että kirjailijana kaikki on saavutettu jo, eikä uusia tarinoita ole kerrottavana. Sekin on hyvä hetki pysähtyä ja pitää luova tauko. Uudet tarinat löytävät kyllä muotonsa, jos ovat löytääkseen.

Ohessa iltakävelyltä napattu kuva.