Tuonelaisten maailma

Tuonelaiset-sarja on aikuisille ja nuorille aikuisille suunnattua kauhufantasiaa, joka ammentaa vahvasti erilaisista mytologioista - etenkin suomalais-ugrilaisesta ja skandinaavisesta, mutta myös yleisemmin eurooppalaisesta traditiosta ja hieman myös romanimytologiasta. 

Esittelen tällä sivulla maailman keskeisiä henkilöitä, paikkoja ja mytologiaa hieman syvemmin ja kerron maailman taustoista suhteessa oikeaan kansanperinteeseen ja mytologiaan. Taustoitan ennen kaikkea myös sitä, mikä kaikki maailmojeni mytologia on keksittyä ja millä on pohja todellisessa perinteessä. 

Huomautettakoon, että kaikki kirjani henkilöt ovat minun keksimiäni, eikä heillä ole esikuvia sen enempää todellisuudessa kuin kansanperinteessäkään ja mahdolliset yhteydet ovat pelkkää sattumaa - ellei toisin erikseen mainita. Tämä sivu on tehty ennen kaikkea muistinvirkistykseksi sekä huviksi ja opiksi kirjat jo lukeneille. 

Tällä sivulla on siis juonipaljastuksia useammista kirjoistani!

Lue omalla vastuulla.  

Jäikö joku tai jotain puuttumaan? Haluatko kuulla lisää jostakin mytologisesta konseptista, mitä tässä ei ole mainittu, mutta mikä esiintyy kirjoissani? Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro mitä puuttuu. 

Sivu päivittyy aina tarpeen mukaan. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

HENKILÖT

Tuonelaiset

 

Tuonelaiset ovat kuvitteellinen sukupuolivähemmistö. He syntyvät kaksisukupuoliseen, lisääntymiskyvyttömään kehoon eivätkä koskaan koe fyysistä murrosikää suuntaan tai toiseen. Tuonelainen on eräänlainen kattotermi, jolla he kutsuvat itseään sukupuolesta riippumatta. Kaikki tuonelaiset jakavat sielunsa yhden pyhän tuonelaeläimen kanssa. 

Useimmat tuonelaiset ovat syntyjään kaksisukupuolisia. Heillä ei ole tarvetta tehdä kehoilleen mitään ja he elävät tyytyväisinä valitsemassaan sukupuoliroolissa. Pieni osa tuonelaisista, niin sanotut loveen lankeavat kuitenkin ovat sielultaan joko miehiä tai naisia eivätkä pysty elämään syntymäkehoissaan. Heille on tärkeää langeta loveen, eli matkata Tuonelaan ja takaisin, jotta he voivat saada kalmanväeltä oman kehonsa joka vastaa heidän identiteettiään miehenä tai naisena. 

Tuonelaiset puhuvat loveen lankeavista silloin, kun kyse on ihmisestä, joka ei ole vielä langennut loveen, mutta aikoo tehdä sen pian. Tuonelasta takaisin tulleita miehiä ja naisia kutsutaan joskus loveen langenneiksi tai Tuonelasta selvinneiksi, mutta yleensä vain miehiksi tai naisiksi. 

Tuonelaisilla on tapana, että kaksisukupuoliset käyttävät valkoista, loveen lankeavat violettia ja loveen langenneet punaista. Vihreä on tuonelaisilla surun väri. Näitä värejä lukuunottamatta tuonelaiset pukeutuvat yleensä mustiin. 

Elossa olevat

Tiera

Tiera on parikymppinen nuorukainen ja yksi kirjan keskeisistä hahmoista. Hän on syntynyt ja kasvanut Kalevanmaalla melko vauraaseen porvarisperheeseen. Tiera on muinaissuomalainen miehen nimi. Kalevalan lukeneet saattavat tuntea Tieran Lemminkäisen taistelutoverina. Minun kirjoissani esiintyvä Tiera ei nimestään huolimatta ole eikä ole tarkoituskaan olla sama henkilö. Tiera tarkoittaa jäätä tai tarkemmin sanottuna jääpaakkua. Tieran nimen taustaan viittaa se, että nimen kerrotaan Teräsjäässä viittaavan soturiin, joka taisteli tiensä ulos Tuonelan ikijäästä. Nimi on mitä suurimmissa määrin enne, koska juuri näin Tiera myös tekee. 

Tiera karkasi kotoaan kymmenenvuotiaana, kun hänen vanhempansa yrittivät pakottaa häntä olemaan tyttö. Hän asui vuosikausia kaduilla elättäen itseään varkaana ja viinatrokarina. Viisitoistavuotiaana hän päätyi kirjurinoppiin ja lopulta kuuli Pohjolassa asustelevista tuonelaisista ensimmäistä kertaa outojen huhujen muodossa. Parikymppisenä hän teki päätöksensä matkata laivalla Pohjolaan ja jättää taakseen kaiken, minkä oli aiemmin tuntenut. Tiera on kaksikielinen: hän on isänsä puolelta pohjolainen ja äitinsä puolelta kalevanmaalainen ja puhuu molempia kieliä äidinkielentasoisesti. Hän osaa hyvin myös utuniemeä ja ahtilaa. Tieran tuonelaeläin on susi. Tiera on keskeisessä roolissa sekä Teräsjäässä että Koukosieluissa. 

Rahko

Rahko on Tieran poikaystävä. Hän on viisi vuotta Tieraa vanhempi. Rahko on muinaissuomalainen nimi, joka on saattanut olla sukupuolineutraali. Rahko on saattanut viitata suota merkitsevään rahka sanaan. Rahko on myös suomalaisessa mytologiassa esiintyvä mystinen olento, josta tiedetään vain, että hän maalaa kuun mustaksi. Tästä syystä se tuntui sopivalta taiteelliselle hahmolle. Hänet on mahdollisesti yhdistetty kuunpimennykseen. Tuonelaisten maailmassa Rahkon nimi viittaa kissajumalaan, joka niin ikään maalaa kuun mustaksi. 

Rahko on syntynyt ja kasvanut Pohjolassa tuonelaisten parissa. Parikymppisenä hän meni Hämär'maalle opiskelemaan maalaustaidetta. Hämär'maalla hän luopui pitkäksi aikaa pohjolan kielestä ja alkoi puhua hämäreaa, jotta sopeutuisi joukkoon paremmin. Hän kohtasi siellä Kielon, jonka kanssa hän oli pitkään väkivaltaisessa suhteessa, kunnes Kielo kuoli aiheuttamassaan tulipalossa ja yritti tappaa samalla Rahkon. Tämän seurauksena Rahko jätti Pohjolan taakseen sanomatta kenellekään mitään ja lähti asumaan Jatuliin, kunnes hänen tuli aika palata loveen lankeamista varten. Rahko puhuu äidinkielenään pohjolaa. Sen lisäksi hän puhuu sujuvaa hämäreaa ja ahtilaa. Hän osaa myös jonkin verran kalevaa ja ymmärtää utuniemeä auttavasti. Rahkon tuonelaeläin on kissa. Rahko on keskeisessä roolissa Teräsjäässä ja pienemmässä roolissa Koukosieluissa. 

 

Ursula

Ursula on Rahkon kymmenen vuotta vanhempi isosisko. Ursula ei ehkä äkkiseltään kuulosta kovin suomalaiselta nimeltä, mutta nimi on ollut suomalaisessa almanakassa 1700-luvulta lähtien. Ursula on hellittelymuoto latinan sanasta ursa, joka tarkoittaa naaraskarhua. Tämän perusteella ei lopulta tarvinnut paljoa miettiä kenelle nimi sopisi. 

Ursula on syntynyt ja kasvanut Pohjolassa Rahkon tapaan eikä ole kovinkaan usein käynyt edes Hämär'maalla saati missään kauempana. Hän menetti molemmat vanhempansa viisitoistavuotiaana taistelussa keijuja vastaan. Hän on siitä lähtien käytännössä kasvattanut Rahkon. Ursula on ainoa äiti, jonka Rahko on koskaan tuntenut. Teräsjäässä hän toimii tuonelaisten johtajana taistelussa keijuja vastaan ja Koukosieluissa hänestä tulee kylänvanhin Ranghildin kuoltua. Ursula puhuu äidinkielenään pohjolaa. Sen lisäksi hän osaa hyvin utuniemeä. Ursulan tuonelaeläin on karhu. Hän on sivuhenkilö Teräsjäässä ja keskeisemmässä roolissa Koukosieluissa. 

 

Solveig

Solveig on Rahkoa kolme vuotta vanhempi. Solveig on Ursulan tyttöystävä ja Rahkon lapsuudenystävä. Solveig on muinainen pohjoismaalainen nimi, joka palautuu viikinkiaikaan. "Sol" saattaa viitata joko aurinkoon tai saliin, ja veig viittaa voimaan tai taisteluun. Teräsjäässä nimen mainitaan tarkoittavan valoa yössä tai yöllistä aurinkoa. Se viittaa Solveigin tuonelaeläimen, pöllön syntyyn. 

Solveig on alunperin kotoisin Hämär'maalta, mutta tuli ensimmäistä kertaa jo lapsena Pohjolaan ja teini-iässä muutti tuonelaisten luokse pysyvästi. Hänellä on vanhempi veli, mutta hän ei ole juuri tekemisissä enää perheensä kanssa. Solveig on taitava parantaja ja opiskellut Hämär'maan yliopistossa kieliä ja retoriikkaa. Solveigin äidinkieli on hämärea, mutta hän puhuu myös pohjolaa äidinkielentasoisesti. Sen lisäksi hän osaa muutaman sanan aquilokieltä, jonkin verran kalevaa ja yliopisto-opintojensa vuoksi myös muinaiskieliä. Hänen tuonelaeläimensä on pöllö. Solveig on sivuhenkilö Teräsjäässä ja keskeisemmässä roolissa Koukosieluissa. 

Eirik

Eirik on Rahkon ikäinen ja Rahkon lapsuudenystävä. Eirikin nimi on muinaisskandinaavinen nimi, joka palautuu Solveigin tapaan viikinkeihin. "Ei" pääte viittaa ikuisuuteen ja "rik" hallitsevuuteen tai johtajuuteen. Nimi merkitsee siis ikuista johtajaa. Teräsjäässä nimen kerrotaan merkitsevän ikuista virtaa - se on viittaus paitsi Eirikin levottomaan luonteeseen myös hänen tuonelaeläimeensä. 

Eirik on syntynyt ja kasvanut Pohjolassa Rahkon ja Ursulan tapaan. Hän ei ole koskaan käynyt Hämär'maata kauempana, eikä juuri koskaan käy edes Hämär'maalla. Hän on menettänyt koko perheensä. Hänen isosiskonsa Thora kuoli, kun hän oli viidenvanha. Hän menetti myös molemmat vanhempansa taistelussa keijuja vastaan. Eirik ei osaa muita kieliä kuin pohjolaa. Hänen tuonelaeläimensä on hauki. Eirik on sivuhenkilö Teräsjäässä ja keskeisemmässä roolissa Koukosieluissa. 

Halla

Halla on viisikymppinen, kaksisukupuolinen parantaja. Halla on pohjoismainen nimi, joka on Suomessa hyvin harvinainen. Se on yleisempi naisilla kuin miehillä, mutta koska nimi on harvinainen se ei ole suoranaisesti vielä vakiintunut kummallekaan sukupuolelle kuten eivät monet muutkaan luontonimet. Tuonelaisten maailmassa luontonimi ymmärretään sukupuolineutraalina nimenä. 

Halla-nimeä on annettu Suomessa 1900-luvun alusta lähtien, mutta tuolloin sitä annettiin hyvin vähän. Nimi kasvatti suosiotaan erityisesti 2010-luvulla. Halla on saanut pakkaseen viittaavan nimensä, koska pystyy nostattamaan hallan. Koukosieluissa hän manaa kutsuu avukseen personoitua Pakkasta. Hallassa on aquiloverta. Hänen taustoistaan tiedetään, että hän on ollut Hämär'maalla parturikirurgin opissa ja vaikuttanut tuonelaisyhteisössä kauan kunnioitettuna parantajana. Halla osaa sekä kalevaa että pohjolaa hyvin. Hänen tuonelaeläimensä on lepakko. Halla on sivuhenkilö Teräsjäässä ja Koukosieluissa. 

Magnus

Magnus on seitsemänkymppinen merikapteeni, joka on taustaltaan kalevanmaalainen. Magnus on niin ikään hyvin vanha pohjoismainen nimi, joka merkitsee suurta. Teräsjäässä Magnuksen nimen mainitaan tarkoittavan suurta pimeyttä. 

Magnus on teini-ikäisenä taistellut sodassa Hämär'maata vastaan Aihkin, Ranghildin, Thorvaldin, Cassandran ja Jurvan kanssa. Kuudelle nuorelle tuonelaiselle kehittyi sodan jälkeen legendaarinen maine. Sodan jälkeen Magnus pakeni merille ja jäi sille tielleen. Nuorena Magnus on seurustellut Aihkin kanssa, mutta heille tuli välirikko kauan sitten. 

Magnuksen tuonelaeläimensä on lepakko. Hän on sivuhenkilö Teräsjäässä. Hän ei esiinny Koukosieluissa.

Kuolleet

 

Orvar

Orvar on Ursulan poikaystävä ja kirjan pakollinen kiintiöhetero. Orvar on alkujaan islantilainen nimi. Se pohjautuu muinaisnorjan nuolta merkitsevään sanaan. Orvarin nimi on ennen kaikkea kunnianosoitus Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli -teokselle, jossa esiintyy Orvar-niminen hahmo. Orvarin nimen mainitaan Teräsjäässä merkitsevän pohjatuulta. Hän on Rahkoa viisi vuotta vanhempi. Orvar on sivuhenkilö Teräsjäässä ja on mukana mm. pelastamassa Tieraa keijuilta. Hän kuolee, koska hänen loveen lankeamisensa rituaali epäonnistuu. Hän ei esiinny Koukosieluissa. Hänen tuonelaeläimensä on naali. 

Norna

Norna on nelikymppinen kapakanpitäjä, joka toimii Tieran oppaana matkalla Pohjolaan. Norna on sivuhenkilö Teräsjäässä. Nornan nimi viittaa skandinaaviseen mytologiaan. Nornat ovat myyttisiä kohtalottaria, jotka hallitsevat elämänlankoja. Teräsjäässä nimen mainitaan tarkoittavan ylistä Tuonelaa. Norna kuolee, koska hän epäonnistuu loveen lankeamisen rituaalissaan. Hän ei esiinny Koukosieluissa. Hänen tuonelaeläimensä on varis. 

 

Merivalo

Merivalo on Nornan hyvä ystävä ja Eirikin salainen ihastus. Hän on kolmekymmentäviisivuotias  aquilotaustainen kaksisukupuolinen. Merivalo on väännös muinaissuomalaisesta nimestä Vesivalo. Se on hyvin harvinainen nimi, mutta tunnetaan sukunimenä. Teräsjäässä mainitaan, että Merivalo on saanut nimensä erikoisten silmiensä vuoksi, jotka näyttävät siltä kuin meren alta katsoisi aurinkoa. Merivalo on sivuhenkilö Teräsjäässä ja keskeisemmässä roolissa Koukosieluissa. Merivalo kuolee taistelussa keijuja vastaan Teräsjäässä, mutta palaa aaveena Koukosieluissa. Hänen tuonelaeläimensä on kuikka. 

Ivar

Ivar on Rahkon ensirakkaus, jolle Rahko ei koskaan ehtinyt tai uskaltanut tunnustaa tunteitaan. Ivarin mainitaan kuolleen taistelussa keijuja vastaan teini-ikäisenä. Ivar on muinaisskandinaavinen nimi, joka tarkoittaa "taistelijaa, jolla on marjakuusesta tehty jousi". Teräsjäässä nimen mainitaan tarkoittavan yötöntä yötä. Ivarin tuonelaeläin on kurki. Hän esiintyy aaveena Teräsjäässä. Koukosieluissa hän ei esiinny. 

 

Jurva ja Cassandra

Jurva ja Cassandra ovat Rahkon ja Ursulan isovanhemmat. Heidät mainitaan lyhyesti Teräsjäässä. Cassandra mainitaan myös Koukosieluissa. Jurvan nuoruudesta kerrotaan lisää novellissani Häävala, joka julkaistu novellikokoelmassani Kuu paistaa kuollut ajaa ja muuta sateenkaarevaa kansanperinnekauhua (2. laajennettu ja kuvitettu painos). Jurva on muinaissuomalainen nimi ja todennäköisesti tunnetumpi paikannimenä. Cassandra viittaa kreikkalaisesta mytologiasta tuttuun näkijättäreen, jonka ennustuksia kukaan ei uskonut. Jurvan tuonelaeläin on rotta ja Cassandran kuikka. Jurvan mainitaan kadonneen juuri ennen omia häitään. Cassandra ei koskaan mennyt uusiin naimisiin ja lopulta hän oletettavasti hukkui tai hukuttautui. Cassandra on aquilotaustainen. 

Ranghild ja Dagmar

Ranghild on seitsemänkymppinen tuonelaisten kylänvanhin. Ranghild on muinaisnorjalainen nimi ja tarkoittaa neuvonantajaa. Se on yhdistelmä neuvoa ja taistelua tarkoittavista sanoista. Teräsjäässä nimen mainitaan tarkoittavan kaunista ja vaarallista. Se on viittaus hänen tuonelaeläimeensä käärmeeseen. 

Ranghild on Jurvan serkku ja Magnuksen, Aihkin, Thorvaldin ja Cassandran vanha taistelutoveri. Hän menetti sodassa koko perheensä. Sodan jälkeen Ranghild oli mukana perustamassa tuonelaisten yhteisöä Pohjolaan ja hänestä tuli lopulta kylänvanhin, eli eräänlainen henkinen johtaja. Ranghild on sivuhenkilö Teräsjäässä. Hän tekee itsemurhan Koukosieluissa, mutta esiintyy siinäkin sivuosassa aaveena. Dagmar on Ranghildin puoliso ja Ivarin isotäti. Dagmar on muinaisskandinaavinen nimi, joka voi tarkoittaa joko rauhaa rakastavaa tai päiväneitoa. Teräsjäässä nimen mainitaan tarkoittavan päiväneitoa. Dagmar mainitaan hyvin lyhyesti Teräsjäässä. Hänen tuonelaeläimensä on kurki.

Thorvald ja Aihki

Thorvald kuolee sodassa Hämär'maata vastaan teini-ikäisenä. Hänet mainitaan lyhyesti Teräsjäässä. Hänestä kerrotaan myös lisää novellissani Häävala. Thorvald on muinaisskandinaavinen nimi, joka tarkoittaa Thorin hallitsijaa. Teräsjäässä nimen mainitaan tarkoittavan yölintua. Hänen tuonelaeläimensä on pöllö. 

Aihki on Tieran isoisä. Hänet mainitaan lyhyesti Teräsjäässä. Hän esiintyy myös novellissani Häävala. Aihki on nimenä harvinainen. Se tarkoittaa todellisuudessa joko yli sata vuotta vanhaa mäntyä tai saamelaiskulttuurissa äidin tai naisen esi-isää. Aihkin nimen kerrotaan Teräsjäässä tarkoittavan valkoista kuolemaa. Se viittaa hänen tuonelaeläimeensä, joutseneen. Aihkista kerrotaan, että hän lähti Kalevanmaalle asumaan sodan jälkeen ja alkoi seurustella paikallisen naisen kanssa. Tätä ennen tapahtui hänen välirikkonsa Magnuksen kanssa. 

Koukomieli

Tuonelaisten myyttinen, itsensä kanssa lisääntyvä kaksisukupuolinen esivanhempi. Koukomieli on täysin keksitty nimi. Se on väännös muinaissuomalaisesta nimestä Kaukomieli. 

Kouko on suomalainen mystinen uskomusolento, joka on liitetty vahvasti kuolemaan. Se voi tarkoittaa myös kummitusta, vainajaa tai mitä tahansa mörköä. Kouko-nimeä on joskus käytetty myös susista, karhuista ja tietyistä hyönteisistä.  Koukomieli mainitaan Teräsjäässä ja hän esiintyy myös sivuosassa Koukosieluissa. Koukomielen syntytarina kerrotaan laajemmin novellissani Turja Tuonelasta. 

Aquilot

Aquilot ovat kuvitteellinen etnis-kulttuurinen vähemmistö, joka on ottanut vaikutteita romanikulttuurista. Aquilot ovat perinteisesti eläneet kiertävää elämää, mutta Teräsjään aikoihin he ovat asettuneet jo melko pysyvästi Kalevanmaalle. Jotkut heistä tosin asuvat edelleen vankkureissa, joiden pyörät on hajotettu. Aquilojen yhteiskunnallinen asema on yleisesti ottaen hyvin huono. Kalevanmaan lakien mukaan heidät katsotaan usein irtolaisiksi, ja irtolaislaki mahdollistaa irtolaismiesten hirttämisen ilman oikeudenkäyntiä. Laki koskee periaatteessa kaikkia, mutta kohdistuu ennen kaikkea aquiloihin. Tällä on pohjansa todellisessa historiassa. Suomessa oli 1700-luvun puolivälin asti laillista hirttää romanimies ilman oikeudenkäyntiä, joskaan tällaista todennäköisesti sentään tapahtui harvoin.

Aquiloilla on omat moninaiset tapansa ja perinteensä, joita he noudattavat vaihtelevasti. Suku on useimmille aquiloille tärkeä, koska suku muodostaa turvaverkon, jota valtiovalta ei pysty heille tarjoamaan. Heillä on moninaisia uskomuksia ja useita jumaluuksia. Yksisarvista he pitävät pyhänä, mutta pahana olentona, jolla etenkin lapsia pelotellaan ja jolla on mm. roolinsa alkusairauksien synnyttäjänä. He kiroilevat erilaisten demonien kaltaisten olentojen nimeen, joista tärkeimmät ovat Mincere, Melalo ja Poreskoro. Näillä olennoilla on pohjansa todellisessa romanimytologiassa. 

Suurin osa aquilojen tavoista on täysin keksittyjä ja yhteys todellisiin romaneihin ja romanikulttuuriin korkeintaan viitteellinen. Todelliset romanit ovat suurimmaksi osaksi kristittyjä, joskin tämäkin toki vaihtelee.

Elossa olevat

 

Bela

Tieran nuoruudenrakastettu, jonka kanssa Tiera erosi riitaisissa merkeissä. Bela on kolme vuotta Tieraa vanhempi. Bela on varsin tavanomainen unkarilainen miehen nimi, joka tarkoittaa rohkeaa. Se voi kuitenkin olla myös tsekkiläistä perua oleva naisen nimi, joka tarkoittaa valkoista. Missään kirjassa ei kerrota nimen merkityksestä tarkemmin. Aquiloilla nimet eivät perinteisesti tarkoita mitään toisin kuin tuonelaisilla. 

Bela on ainakin suurimman osan ajasta mies, mutta hänellä on myös vahva feminiininen puolensa. Bela on prostituoitu, joka on asunut kaduilla Tieran kanssa, mutta kohonnut myöhemmin rikkaaksi aateliskurtisaaniksi. Bela on menettänyt koko sukunsa ja asunut kaduilla 13-vuotiaasta asti karattuaan väkivaltaisesta poikakodista. Hän on aloittanut seksityön alaikäisenä. Bela mainitaan lyhyesti Teräsjäässä. Hän on päähenkilö kauhunovellissani Maailman vanhin ammatti ja keskeinen sivuhahmo Koukosieluissa. 

Anton/Antonia

Belan kaksi vuotta vanhempi työtoveri. Anton nimi yhdistyy kestävyyteen, arvokkuuteen ja korvaamattomuuteen. Antonia on nimen feminiininen muoto, jota hän käyttää välillä. Anton/Antonia on välillä mies ja välillä nainen. Hänet mainitaan lyhyesti Koukosieluissa. Hän ei esiinny muissa tarinoissa.

Kuolleet

Vlad

Merivalon nuorena kuollut pikkuveli. Vlad on hirtetty ilman oikeudenkäyntiä Kalevanmaalla. Vlad esiintyy aaveena Koukosieluissa. Häntä ei mainita Teräsjäässä. 

Muut

 

Elossa olevat

Tieran isä

Mainitaan lyhyesti Teräsjäässä. Keskeisemmässä roolissa Koukosieluissa. Tieran isän nimeä ei mainita missään vaiheessa. 

Kuolleet 

 

Vilja (Tieran äiti)

Mainitaan lyhyesti Koukosieluissa ja Teräsjäässä. Nimen ilmeisen merkityksen lisäksi se voi viitata laajemminkin hedelmällisyyteen ja runsauteen. 

Kielo

Rahkon entinen, väkivaltainen tyttöystävä. Nimi viittaa tietenkin kauniiseen ja myrkylliseen kansalliskukkaamme. Kieloa on pidetty kevään symbolina. Kielomyrkytys voi aiheuttaa pahoinvointia ja ahdistavaa tunnetta rinnassa. Suurina annoksina seurauksena voi olla sydämen toiminnan heikentyminen ja lopulta kuolema. 

Kielokasvin latinankielinen nimi viittaa Raamatun Laulujen lauluun ja sitä kutsuttiinkin aiemmin laaksojen liljaksi. Kielon nimen vakiinnutti Elias Lönnrot, joka keksi nimen kielenmuotoisista lehdistä. Kieloon liittyy myös uskonnollinen legenda erakosta, joka oli niin keskittynyt rukoukseen, ettei antanut edes lohikäärmeen häiritä itseään. Kielokukan on sanottu syntyneen tämän erakon veripisaroista. Kielo on keskeinen sivuhenkilö Teräsjäässä. Hänet mainitaan lyhyesti Koukosieluissa.

TUONELAELÄIMET JA MAAILMANPUU

Tuonelaisten maailmassa kerrotaan myyttistä tarinaa, jossa Pimeä ratsasti mustalla tammallaan niin lujaa, että sen kaviot löivät kipinää. Tämä tapahtui aikojen alussa. Yksi kipinä sytytti maailmanpuun oksaston tuleen. Tämän tapahtumaketjun seurauksena syntyivät kaikki pyhät tuonelaeläimet. Tämä kehyskertomus on minun keksimäni. Se on ennen kaikkea kunnianosoitus edesmenneen Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuulle ja siinä esiintyvälle kauniille runolle "Pimeä ratsastaa", jossa esiintyy personoitu Pimeä, joka ratsastaa mustalla tammalla. 

Maailmanpuu itsessään viittaa toki todelliseen mytologiaan. 

Susi

Susi syntyi, kun yksi kipinä lensi Syöjättären kurkkuun ja hän sylkäisi sen virtaan. Siitä syntyi sudenkynsi, jonka virta kuljetti kauas Pohjolaan ja Tuonelan rajoille. Siellä Tuonen Akka raivokerta söi sen ja synnytti susilauman peräpäästään.

Suden syntytarinassa on elementtejä todellisesta suomalaisesta kansanperinteestä. Todellisissa kansanrunoissa suden synnyttäjäksi mainitaan monia eri hahmoja aina Neitsyt Marian isoäidistä Tuonen akkaan, Hiiden akkaan tai Syöjättäreen. Susi synnytetään usein erikoisella tavalla näiden hahmojen peräpäästä, mikä korostaa suden myyttistä alkuperää. Susi on perinteisesti mielletty noitien ja shamaanien apueläimeksi, jolla on vahva yhteys Tuonelaan. Itse tapahtumaketjun olen keksinyt itse, mutta taustalla on todellista perinnettä. 

Sudet ja susien kantaisä Tuonelasusi ovat keskeisessä roolissa Teräsjäässä, Koukosieluissa ja novellissani Turja Tuonelasta, joka kertoo tuonelaisten esivanhemmista. Koukosieluissa kerrotaan, että Tuonelasusi on kahlittuna Tuonelan luisiin portteihin näkymättömällä ketjulla. Tämä on suora viittaus viikinkimytologiasta peräisin olevaan Fenris-susi myyttiin. Sen mukaan Fenris oli suunnattoman suuri musta susi, joka oli yksi veijarijumala Lokin jälkeläisistä. Tarinan mukaan Fenris-susi on kahlittu näkymättömällä ketjulla ja se pääsee irti vasta Ragnarökin eli maailmanlopun koittaessa. Tuonelasuden ulkonäkö pohjautuu pitkälti Fenris-suteen. 

Kissa/Kipinätär

Kissa on syntynyt suoraan maailmanpuun hiilloksesta. Hiilloksesta kömpi esiin pieni tulinen kissa, Kipinätär, joka on kissojen kantaäiti. Kipinätär vaeltaa Tuonelan rajavesille etsimään nimeään. Kipinätär on myös tulen synty ja kaamoksen suojelijatar.

Kipinätär on päähenkilö lastenkirjassani Kaamoksen kissa, joka kertoo Teräsjään maailmasta ennen ihmisiä. Kipinätär esiintyy Teräsjäässä, Koukosieluissa ja novellissani Turja Tuonelasta, joka kertoo tuonelaisten esivanhemmista. Kipinätär pohjautuu todelliseen kansanperinteen olentoon. Kipinätär on todella Hiiden Akan tulinen kissa, jonka kerrotaan löytävän varastetut tavarat ja kiusaavan varasta niin kauan, että tämä palauttaa tavaran. Kipinättären syntytarina on kuitenkin minun keksimäni samoin kuin se seikka, että hän on kissojen kantaäiti. 

Kissa on kenties tunnetuin noitien ja shamaanien apueläin todellisissakin myyteissä ja usein maagiseksi mielletty erityisesti pimeännäkönsä vuoksi. 

Karhu

Karhun kerrotaan syntyneen, kun Pimeä kampasi tähtikammallaan hiuksiaan, mutta kampa lipesi hänen käsistään ja putosi maahan Hongattaren helmoihin, jossa se lopulta kasvoi karhuksi. 

Tässä tarinassa lähes kaikki on minun keksimääni, mutta se viittaa todelliseen mytologiaan. Hongatar on todellinen kansanperinteessä esiintyvä karhujen synnyttäjä. Suomessa karhua on pidetty vanhastaan pyhänä eläimenä, jopa jumalan veroisena. Karhujen ajateltiin olevan kotoisin taivaalta ja karhunpeijaisissa oli mm. tapana asettaa karhun kallo korkeimman männyn runkoon, jotta karhun henki pääsisi takaisin alkukotiinsa taivaalle. 

Karhujen kantaäiti tuonelakarhu esiintyy sekä Teräsjäässä että Koukosieluissa. Tuonelakarhu on ikimäntyjä pidempi musta karhu, jolla on punainen päälaki ja jonka turkissa kimaltelevat kaikki taivaan tähdet. Tämä ei ole oikea mytologinen olento. Todellisuudessa tuonelakarhu lainaa ulkonäkönsä lähes suoraan japanilaisen piirrosanimaatioklassikon Hopeanuolen akakabuto-karhulta - koska se oli minusta noin kymmenvanhana ehkä pelottavinta ja siisteintä, mitä olin koskaan nähnyt. Ainoa muutos, mitä tein oli, että liioittelin koossa (vain hieman) ja lisäsin turkkiin tähtiä viittauksena karhun mytologiseen taustaan.

Pöllö

Pöllön synnystä kerrotaan, että Pimeä loi pimeässä näkevät silmät kuunpalasista ja meni niihin nukkumaan. Sen jälkeen pöllö lennätti Pimeän takaisin alkukotiinsa yliseen Tuonelaan. Ajatus pöllön silmissä nukkumisesta esiintyy Kirsi Kunnaksen runossa, joka on koko tuonelaeläinten mytologian pohjana. Muuten taustatarina on täysin omasta päästä keksitty. Pöllö esiintyy lyhyesti Teräsjäässä ja pöllöjen kantavanhempi, vitivalkoinen valtava Tuonelapöllö Koukosieluissa. Tuonelapöllö on minun keksimäni olento. Tuonelapöllö kantaa siivissään ylisen Tuonelan voimia. Moniin myyttisiin lintuihin on liitetty ajatus taivaankannen kannattelusta, mutta tiettävästi ei pöllöihin. 

Todellisuudessa pöllöllä ei ole kovin suurta roolia suomalaisessa mytologiassa. Suomalaisessa kansanrunoudessa ei todellisuudessa ole pöllön synnystä kertovia runoja. Sovelsin pöllön syntysanat Koukosieluihin korpin syntynsanoista. Muualla Euroopassa ja maailmalla pöllö on kuitenkin ikivanha viisauden ja tiedon symboli. Pöllöt on vanhastaan yhdistetty myös kuolleiden maailmaan. 

Hauki

Teräsjäässä kerrotaan, että marrashauki eli haukien kantavanhempi on syntynyt Tuonelan mustasta mudasta ja ihmiskunta löytää sen suusta ensimmäistä kertaa tulen. Tämä tarina on osittain minun keksimäni. Viittaus tulen syntyyn on todellinen: todellisissa tulen syntysanoissa mainitaan punainen lohi, joka tuo tulen ihmisille suussaan. Marrashauki on myös todellinen myyttinen hauki, joka esiintyy suomalaisessa mytologiassa kuoleman enteenä. Koossa liioittelen huomattavasti, mutta usein marrashauki on mielletty jollain tavoin erikoiseksi ja poikkeuksellisen suureksi haueksi. 

Hauki esiintyy lyhyesti Teräsjäässä ja marrashauki Koukosieluissa. Hauki on keskeinen shamaanin apueläin suomalaisessa mytologiassa. Suomalais-ugrilainen mytologia tuntee myös Tuonelan kaltaisen paikan, joka tunnetaan nimellä Hauensuoli. 

Varis 

Teräsjäässä  kerrotaan, että Lempo muotoilee variksen lumesta ja maailmanpuun tuhkasta. Tämä on minun keksimääni tarina, jolla kuitenkin on taustansa mytologiassa. 

Varis on mielletty Suomessa sielunlinnuksi, joka on ennustanut kuolemaa ja jolla on ollut läheinen yhteys Tuonelaan. Suomessa etenkin korppi on mielletty Lemmon linnuksi. Viikinkimytologiassa korppien on ajateltu ylijumala Odinin viisaita tiedonantajia ja yhteydessä tuonpuoleiseen maailmaan. 

Joutsen

Joutsen on syntynyt kesäyönä, kun kalman kaunis neito löysi yhden maailmanpuun oksista ja oksa muuttui hänen käsissään valkoiseksi. Tuosta oksasta kalman neito muotoili linnun kaulan, jota pitkin pystyi kiipeämään Tuonelaan ja lehdistä hän rakensi höyhenpuvun ja siivet. Joutsenen mainitaan myös kannattelevan koko taivaankantta selässään. Joutsenen kantavanhempi, myyttinen tuonelajoutsen kantaa siivissään talvea. Aihkin mainitaan kerran mananneen tämän valkean ja kuolettavan Tuonelajoutsenen sodassa Hämär'maata vastaan. Tuonelajoutsen esiintyy myös Koukosielujen loppukohtauksessa lyhyesti. 

Joutseneen liittyvä mytologia on pitkälti minun keksimääni. Ainoa viittaus todelliseen joutseniin liittyvään mytologiaan on tarina siitä, että joutsen pystyy kurottamaan kaulansa Tuonelaan asti ja ajatus siitä, että joutsen kannattelee koko taivaankantta. Tuonelajoutsen on tietysti myös klassinen myyttinen eläin, jonka esimerkiksi Lemminkäinen kohtaa tunnetusti Kalevalassa. Perinteisesti tuonelajoutsen on toki musta. 

 

Käärme

Käärmeen kerrotaan syntyneen Pimeän hiussuortuvasta, joka irtoaa, kun hän kampaa tähtikammalla hiuksiaan. Tämä on viittaus Kunnaksen runoon, eikä sillä ole todellista mytologista pohjaa. Todellisuudessa käärmeen on ajateltu syntyneen Syöjättären syljestä samaan tapaan kuin sudenkin. Viikinkimytologiassa esiintyy kuitenkin maailmanpuuta vartioiva suuri käärme, joka tässä on käärmeiden kantavanhempi louhikäärme. Käärmeen tehtävä maailmanpuun vartioijana viittaa siis todelliseen mytologiaan.

Naali

Naali on suden sukua ja syntynyt myös Syöjättärestä, mutta kynnet kulkeutuivat tuntureille, jossa Pakkanen puhalsi naaliin hengen. 

Tämä on minun keksimääni mytologiaa. Naalilla ei ole todellisuudessa kovin suurta roolia suomalaisessa mytologiassa eikä esimerkiksi Suomen kansan vanhojen runojen arkistoista löydy naalin syntysanoja lainkaan. Saamelaismytologiassa naalilla on oma roolinsa esimerkiksi revontulien synnyttäjänä, mutta tämä naalin syntytarina ei liity siihen. Muuhun nimenomaan naaleihin liittyvään mytologiaan olen törmännyt hyvin vähän, joten se oli sitten keksittävä. 

Naali esiintyy Teräsjäässä lyhyesti ja naalien kantavanhempi vitivalkoinen tuonelanaali mainitaan lyhyesti Koukosieluissa.  

Kuikka

Kuikan kerrotaan syntyneen Näkin evästä, jonka hän katkaisi itse rikottuaan vahingossa viulunsa, joka oli hänelle rakkainta maailmassa. Näkki loi näin olennon, joka pystyi sukeltamaan hänelle uuden viulunkielen Tuonelasta asti. Tämä olento oli kuikka, joka sukelsikin Näkille uuden viulunkielen.

Tämä tarina on jälleen kerran minun keksimäni. Näkki on todellinen kansanperinteen olento suomalaisessa mytologiassa, mutta hänen ei kerrota luoneen yhtäkään vesiolentoa. Näkki on yleensä mielletty pahantahtoiseksi vedenhaltijaksi, joka yrittää houkutella ihmisiä hukkumaan. Näkkiin yhdistetään todella myös ylimaallisen kaunis soittotaito. 

Suomalaisessa kansanperinteessä kuikka pystyy todella sukeltamaan Tuonelaan asti. Tästä syystä kuikka on mielletty maagiseksi linnuksi ja kaikkein voimallisimmilla tietäjillä oli tästä syystä mukanaan kuikan nahkasta tehty pussi, jossa he säilyttivät kaikkein tärkeimpiä taikakalujaan. 

Kuikka esiintyy pienessä roolissa Teräsjäässä ja isommassa roolissa Koukosieluissa. Koukosieluissa vilahtaa myös kuikkien kantavanhempi, hopeanhohtoinen Tuonelakuikka. Tämä on täysin fiktiivinen olento.

Lepakko

Lepakko syntyy hampaasta, joka irtoaa Pimeän suusta, kun hän haukkaa kuusta palasen. Loviatar synnyttää hampaasta lepakon. Heti syntyessään lepakko surmaa Loviattaren vanhimman, tautisen pojan Luuvalon. Siksi lepakko on parantajien tuonelaeläin.

Tämä on lähes täysin minun keskimääni mytologiaa. Joissakin Aasian maissa lepakkoon on liitetty parantavia voimia muinoin, mutta pääosin todellinen lepakkomytologia on vampyyritarujen värittämää ja lepakko on usein assosioitu paholaiseen. 

Loviatar on todellinen suomalaisen mytologian olento ja hänet mainitaan mm. yhdeksän alkusairauden synnyttäjänä. Lepakoita Loviatar ei kuitenkaan todellisuudessa synnytä. Suomalaisissa kansanrunoissa lepakko mainitaan sivumennen runossa, jossa maailma syntyy linnun munista "yölintuna", mutta kovin aktiivista roolia lepakolla ei ole ja Suomessa on ylipäätään vähän lepakoihin liittyvää mytologiaa. 

Kurki

Kurki on syntynyt, kun kaunis hetteenhaltijatar löytää maailmanpuun oksan ja tekee siitä kurjen kaulan, jolla voi kurottaa Tuonelaan asti ja pitkät jalat. Hetteenhaltija on todellinen suomalaisen mytologian olento. Kurjen syntyyn tämä olento ei kuitenkaan todellisuudessa liity millään tavoin. 

Kurkeen liitetään todella ajatus Tuonelan läheisyydestä ja kyky kurottaa kaulansa suoraan Tuonelaan. Aasialaisessa mytologiassa kurkea on myös pidetty pyhänä taivaankannen kannattelijana. Kurki mainitaan lyhyesti Teräsjäässä ja kurkien kantavanhempi tuonelakurki vilahtaa Koukosieluissa.  

Rotta

Rotta on syntynyt maailmanpuun tuhkista ja sen häntä Näkin viulunkielestä. Kouko puhaltaa rottaan hengen. 

Rottiin liittyvä mytologia on minun keksimääni. Useimmissa mytologioissa rottiin liitetään lähes yksinomaan negatiivisia piirteitä. Kouko on todellinen suomalaisessa mytolgiassa esiintyvä olento. Hahmo on melko epämääräinen ja yhdistyy ennen kaikkea kuolemaan ja pelottavaan toiseuteen. Rotta mainitaan lyhyesti Teräsjäässä ja rotan kantavanhempi tuonelarotta vilahtaa Koukosieluissa. 

MYTOLOGISET OLENNOT

Keijut

Pohjolan keijut asuvat syvällä suon uumenissa. Ne ovat petoja, jotka haistavat veren. Ne nukkuvat kesäisin ja heräävät kaamoksen aikaan metsästämään. Ne ovat puiden pituisia, varjomaisia olentoja, joiden ruumiit ovat täynnä veitsiä. Ne ovat yhdyskuntaolentoja, joilla on yksi kuningatar, joka synnyttää aina uusia keijuja ja halkeaa aina kahtia synnyttämiensä keijujen painosta. Kuningatar ei koskaan poistu pesästä, joka on lähellä alista Tuonelaa. Hämär'maalla keijujen ajatellaan muistuttavan enemmän klassisia kiiltokuvia, mikä luo yhden keskeisen ristiriidan Pohjolan ja Hämär'maan välille ja estää heitä ymmärtämästä toisiaan. 

Keijut muistuttavat varsin paljon suomalaisen mytologian keijuja, ennen kuin niistä tuli lastenkirjojen olentoja. Kansanperinteen keijujen ajateltiin kuuluvan kalmanväkeen. Kalmanväki taas kuvattiin todellisuudessakin puiden pituiksi, oudoiksi varjo-olennoiksi. Aasialaisessa mytologiassa tunnetaan myös keijutarinoita, joissa keijut muistuttavat vampyyreja - ne ovat syntyneet lapsensa surmanneiden äitien hengistä, joita heidän surmatut lapsensa kiduttavat tekemällä ne ikuisesti nälkäisiksi. 

Sen, että niiden ruumiit ovat täynnä veitsiä olen keksinyt itse. Keijujen lisääntymistapa taas on kopioitu käytännössä suoraan termiiteiltä muutettavat muuttaen. Keijut ovat keskeinen myyttinen antagonisti sekä Teräsjäässä että Koukosieluissa. Keijut mainitaan myös novellissani Turja Tuonelasta.

Kalmanväki/kalmaperkeleet

Kalmanväki asuu Tuonelassa. Ne ovat kuolleita ihmisiä, jotka eivät ole kyenneet siirtymään eteenpäin ja joita kukaan ei enää muista maanpäällä. Ne päättävät saavatko tuonelaiset oman kehonsa loveen lankeamisen rituaalissaan vai jäävätkö he Tuonelaan. Kalmanväkeä on alisessa ja ylisessä Tuonelassa.

Alisen Tuonelan kalmanväki on vitivalkoisia, kummitusmaisia, kasvottomia olentoja, joilla on pitkät raajat. Ylisen Tuonelan kalmanväki taas muistuttaa suuria hyönteisiä, joilla on panssarit, ihmisen kasvot ja satoja silmiä. Ajatus Ylisestä ja Alisesta Tuonelasta pohjautuu suomalaiseen muinaisuskoon, jonka mukaan oli kolme maailmaa: ylinen, alinen ja keskinen. Alinen maailma oli Tuonela ja ylinen taivas. Mitään Ylistä Tuonelaa Suomen kansanperinne ei todellisuudessa tunne, tämä on minun keksimäni konsepti. 

Kalmanväellä on esikuvansa suomalaisessa kansanperinteessä, mutta ne näyttävät kirjoissani hieman toisenlaisilta. Myyttinen kalmanväki on mustia ja puiden pituisia tai muistuttaa eläviä vainajia. Kansanperinteen kalmanväki kulkee ennen kaikkea hautausmailla ja voi tarttua myös mukaan. Ajatus siitä, että kalmanväkeä on puhuteltava tietyllä tavalla pohjaa todelliseen perinteeseen, kuten myös se, että kaikkein voimallisimmat tietäjät ja shamaanit saattoivat langeta loveen ja kysyä heiltä tietoa. Todellisissa myyteissa kalmanväen kysymyksiin ei kuitenkaan koskaan saanut vastata, muuten ne veivät mukanaan. Ajatus siitä, että kalmanväki on kauan sitten kuolleita, unohdettuja ihmisiä pohjaa todelliseen perinteeseen. 

Alisen Tuonelan kalmanväen ulkonäkö on pitkälti minun keksimäni. Ylisen Tuonelan kalmanväki sen sijaan lainaa ulkonäkönsä melko tarkalleen ilmestyskirjan enkeleiltä ja puhetapakin on paikoin lähes sanasta sanaan Raamatusta.

 

Yksisarvinen

Yksisarvinen on Koukosielujen pääasiallinen myyttinen antagonisti. Se mainitaan lyhesti myös Teräsjäässä. Voi kuulostaa yllättävältä, että yksisarvisen mytologiassa on varsin paljon pohjalla todellisia yksisarviseen liitettyjä tarinoita. 

Yksisarvisesta tuli suloinen lastenkirjojen olento vasta 1800-luvulla. Alunperin ne olivat hurjia olentoja ja myöhemmin niihin yhdistyi ennen kaikkea kristillinen siveys. Tähän pohjautuu myös Koukosieluissa mainittu legenda, jonka mukaan neitsyt ja huora voivat yhdessä kesyttää yksisarvisen. Mytologian yksisarvinen tiettävästi kesyyntyy neitseellisen naisen läsnäollessa. 

Yksisarvisen ulkonäössä pistän varsin paljon omiani, mutta en sentään täysin - varhaisella yksisarvisella oli todella leijonanharja. Muuten yksisarvisen ulkonäkö pohjaa pitkälti ilmestyskirjan enkeleihin samaan tapaan kuin Ylisen Tuonelan kalmaperkeleiden. Yksisarvinen on ennen kaikkea eurooppalaista traditiota, ei niinkään suomalaista. 

Yksisarvinen linkittyy Koukosieluissa alkusairauksien syntyyn. Todellisuudessa näin ei tietenkään ole. Erilaisten alkusairauksien synty on kuitenkin myyteissä ympäri maailmaa tyypillinen aihelma. Yksisarvisen taustatarina varioi romanimytologian varianttia aiheesta. Pistän kuitenkin paljon myös omiani, jotta se sopisi tähän maailmaan. Jos todellinen tarina kiinnostaa, siitä voi lukea suhteellisen yleistajuisesti täältä. 

Möhlykkä

Möhlykät ovat suloisia käpsyllisiä sieniä. Ne elävät etenkin vanhoissa metsissä. Ne kommunikoivat möhisemällä. Möhlyköitä esiintyy lastenkirjassani Kaamoksen kissa sekä Teräsjäässä ja Koukosieluissa. Ne ovat itse keksimiäni olentoja eikä niillä ole tietääkseni mitään vastinetta missään myyteissä. 

Staalo

Staalo tai stallu on saamelaisten mytologian olento, tyypillisesti vahva, mutta tyhmä ihmisiä syövä jättiläinen tai peikko. Staalot mainitaan lyhyesti Teräsjäässä. Pohjolassa on myös Staalotunturit. 

Näkki

Näkki on todella suomalaisessa mytologiassa esiintyvä usein pahantahtoiseksi mielletty vedenhaltija, joka soittaa kauniisti viulua. Näkki mainitaan Teräsjäässä ja Koukosieluissa. Kummassakin se on huomattavasti hyväntahtoisempi kuin mytologinen serkkunsa. Näkki on todella mielletty sukupuoleltaan ambivalentiksi muodonmuuttajaksi ja sellaisena se esiintyy myös kirjoissani. 

Söpötin

Söpötin on ikimäntyjen mittainen hämähäkki, jolla on kokoonsa nähden pieni rusetti päässään. Hän esiintyy lastenkirjassani Kaamoksen kissa ja Koukosieluissa. Hänen mainitaan olevan Loviattaren lemmikki ja kuuluvan kalmanväkeen. Hän on nimensä mukaisesti yllättävän söpö ollakseen valtava hämähäkki. 

Söpötin on minun keksimäni olento. Suomalaisessa mytologiassa ei todellisuudessa esiinny tietääkseni jättiläishämähäkkejä ja ne ovat tunnetumpia kauhuelokuvien kuvastosta. Jättihämähäkki ei ole kuitenkaan koskaan tietääkseni ollut näin söpö (eikä se johdu vain pienestä rusetista). 

PAIKAT

Kaikki paikat ovat oikeastaan eräänlaisia kaupunkivaltioita. Suurin osa maailmasta on edelleen metsää tai muuta luontoa ja ihmisasutus on keskittynyt näihin pienempiin tai suurempiin kaupunkivaltioihin, jotka yleensä sijaitsevat metsien laidassa.

 

Kalevanmaa

Kalevanmaa on Tieran kotipaikka. Sen keskus on suurehko merenrantakaupunki, jossa on runsaasti punatiilitehtaita. Kalevanmaalla on tiukat luokkaerot ja siveysnormit. Esimerkiksi ilman paitaa kulkemisesta tai liian lyhyestä hameesta voi saada sakot. Samaan aikaan kuitenkin prostituutio on täysin laillinen, kunniallisena pidetty ammatti - kunhan ei pukeudu liian provokatiivisesti. 

Kalevanmaa on miljöönä melko moderni ja muistuttaa monin tavoin 1800-lukulaista vilkasta kaupunkia. Kalevanmaalla on voimassa mm. alkoholin kieltolaki. Kalevanmaa sijaitsee melko etelässä. Kalevanmaa esitellään lyhyesti Teräsjäässä ja on keskeinen miljöö Koukosieluissa. Kalevanmaa on keksitty paikka. Sen nimi viittaa Kalevalaan, mutta tähän yhtäläisyydet todellisen mytologian kanssa päättyvät. 

 

Pohjola

Pohjola on lähes kaikkien tuonelaisten kotipaikka. Se sijaitsee nimensä mukaisesti kaukana pohjoisessa, lähellä Tuonelan rajavesiä. Pohjola on tuonelaisten itsehallintoalue, joka on periaatteessa osa Hämär'maata, mutta käytännössä tuonelaiset päättävät siellä omista asioistaan. Pohjola on pitkälti erämaata, joka muistuttaa Lappia tuntureineen, soineen, rakkakivikkoineen ja kitukasvuisine puineen. Tuonelaiset asuvat Pohjolassa pienessä yhteisössä. Pohjola on keskeinen paikka sekä Teräsjäässä että Koukosieluissa.

Pohjola on kansanperinteessä eräänlainen liminaalinen paikka, joka on mielletty joskus osaksi Tuonelaa ja joskus ihan vain pohjoisessa olevaksi oudoksi paikaksi. Kalevalassa Louhi hallitsee tunnetusti Pohjolaa ja se edustaa Kalevalan miehille outoa vierautta ja toiseutta.

Jatuli

Jatuli on pieni kylänpahanen melko lähellä Kalevanmaata. Rahkon mainitaan asuneen Jatulissa joitakin vuosia sen jälkeen, kun hän häipyi Pohjolasta Kielon kuoleman jälkeen. Rahko nousee Teräsjäässä laivan kyytiin Jatulista lähtiessään jälleen kohti Pohjolaa. Jatuli on keksitty paikka. Nimi viittaa jatulintarhoihin. 

 

Hämär'maa

Hämär'maa on Pohjolan naapurimaa, pieni kaupungintapainen lähellä ikimetsää. Pohjolan tuonelaiset ja Hämär'maa ovat olleet sodassa ja heidän välillään on edelleen katkeruutta. Pohjolan tuonelaiset käyvät silti kauppaa hämär'maalaisten kanssa. Hämär'maa mainitaan useaan otteeseen Teräsjäässä ja Tiera kulkee sen lävitse matkalla Pohjolaan. Koukosieluissa se mainitaan vain hyvin lyhyesti. Hämär'maa on keksitty paikka.

 

Koukola

Koukola on eristyksissä oleva saari, jossa kuvataan olevan lähinnä harmahtavia puuhökkeleitä. Paikka mainitaan lyhyesti laivareitin varrella Teräsjäässä. Paikkaa ei mainita Koukosieluissa. Koukola on keksitty paikka, jonka yhteydet kaikkiin todellisiin paikkoihin - ennen muuta Kouvolaan - ovat silkkaa sattumaa. 

 

Raunila

Raunila on Hämär'maan naapurimaa, joka mainitaan Teräsjäässä hyvin lyhyesti. Paikkaa ei kuvailla tarkemmin. Raunila on keksitty paikka. Nimi viittaa Rauniin, eli Ukon puolisoon, joka miellettiin sateen jumalaksi. 

 

Utuniemi

Kalevanmaan naapurimaa, joka mainitaan Teräsjäässä hyvin lyhyesti. Paikkaa ei kuvailla tarkemmin. Utuniemi on keksitty paikka. Kalevalassa mainitaan kuitenkin "utuisen niemen nenä", joka on Ututyttö, terhenneidin kotipaikka. Mitään muuta tästä mystisestä paikasta ei kerrota. Se kuulosti hyvältä, joten omin sen paikannimeksi. 

 

Sarajas

Sarajaksen mainitaan Teräsjäässä olevan aquilojen alkukoti, mutta tästä maasta ei tiedetä enempää. Tieralla ei ole varmuutta edes siitä, onko maata enää olemassakaan vai onko se vajonnut mereen. Sarajas mainitaan kansanrunoissa kaukaisena paikkana. 

 

Tuonela ja Lovi

Kuolleiden asuinpaikka. Todellisuudessakin suomalaisessa mytologiassa kuolleiden asuinsija. Tuonelan virta ja Rutjan koski ovat myös kansanperinteestä peräisin olevia konsepteja, joita kuvataan kirjoissani melko uskollisesti juuri sellaisena kuin ne perinteessä näyttäytyvät - liminaalisina tiloina ja reitteinä Tuonelan porteille. Myyteissä toki Tuonelan joella usein näyttäytyy jonkinlainen lautturi, joka vie virran yli. Lovi on Tuonelaan läheisesti yhdistetty konsepti sekin, eräänlainen välitila, joka on joskus mielletty myös porttina Tuonelaan. Lovi viittaa myös sukuelimeen ja juuri tästä syystä lovi on mielletty sekä uudellensyntymisen että kuoleman symboliksi.

Loveen lankeaminen on todellinen shamanistinen rituaali, jossa haettiin tietoa Tuonelasta käsin. Moniin shamanistisiin rituaaleihin liittyy myös sukupuolen rajojen rikkomista ja usein kaikkein voimallisimmat shamaanit ovatkin olleet kaksisukupuolisia. Sukuelinten hurmoshenkinen ja rituaalinen silpominen, naulan verran oman lihan syömistä ja kaikki muukin ovat luonnollisesti omaa keksintöäni - olenhan kuitenkin kauhukirjailija. Loveen lankeamiseen saattoi kuitenkin liittyä myös erilaisia eroottisia hurmostiloja. (Jos joku ihmettelee, miksi juuri naula lihaa, kannattaa vilkaista Shakespearen näytelmää Venetsian kauppias.)

Tuonelan ikijää on periaatteessa minun keksimäni konsepti, jolla ei ole suoraa vastinetta suomalaisessa mytologiassa. Sille on kuitenkin vastineensa kristillisessä mytologiassa. Populaarikulttuuri on tehnyt suosituksi ajatuksen Helvetin liekeistä, mutta sikäli kuin Danten Jumalaisen näytelmää on uskominen, Helvetin alin kerros on todellisuudessa pelkkää kylmää ikijäätä. Tässä kylmässä ikijäässä itse Lucifer istuu omien kyyneliensä keskellä puoliksi jäätyneenä kaikkien pahimpien syntisten kanssa. He eivät suinkaan ole esimerkiksi rikollisia, tai edes Raamatun luettelemia lukuisia syntisiä kuten vaikkapa vähemmistön edustajia, avionrikkojia, esiaviollista seksiä harrastavia, lihansyöjiä (etenkin sianlihan) tai muita "iljetyksiä". Danten mukaan pahimmat syntiset ovat pettureita ja ennen kaikkea lähimmäistensä pettäneitä eli niin sanotun kestiystävyyden rikkoneita. "Kun helvetti jäätyy" -sanontaa viljeleville voi siis aina halutessaan huomauttaa, että jos Dantea on uskominen se ei koskaan sulanutkaan. 

Tuonelan ikijää on joka tapauksessa suora viittaus tähän Danten Helvetin alimpaan kerrokseen, josta on karsittu kristilliset elementit pois.