Miksi kauhu?

Aina välillä minulta kysytään miksi kirjoitan ja kulutan kauhua. Usein kysymys kysytään myös muodossa miksi aina niin synkkiä juttuja? Eikö maailmassa ole jo tarpeeksi pahuutta?

Harvalla genrellä on yhtä ongelmallinen ja vaikea maine kuin kauhulla. Kauhusta tuskin tulee koskaan täysin salonkikelpoista, vaikka genre on hyvin suosittu. Uskon tämän johtuvan siitä, että osa kauhun viehätyksestä perustuu väistämättä siihen, ettei siitä oikeastaan saisi pitää. Hyvä kauhu on aina hieman epämukavaa, epämiellyttävää, ihon alle menevää, vyön alle lyövää ja häiritsevää. 

Ainakaan omalla kohdallani kauhun viehätys ei kuitenkaan pohjaa pelkästään sen kykyyn hätkähdyttää tai provosoida. Kenties näin aikuisiällä voin myöntää, että teini-ikäisenä yksi syyni kuluttaa kauhua oli se, että olin pohjimmiltani kiltti ja ujo runopoika, joka ei kehdannut ärsyttää aikuisia mitenkään muutenkaan, joten tein niin sitten kuluttamalla, kirjoittamalla ja luomalla visuaalisesti kauhua. Edes teininä kiinnostukseni makaabereihin asioihin ei kuitenkaan palautunut pelkkään tarpeeseen provosoida ja näin kolmekympin ylittäneenä minulla ei ole enää tarvetta olla mikään provokaattori, vaikka sellaisiakin leimoja minuun kaiketi on joskus lyöty. Silti kiinnostus kauhuun on jäänyt. Miksi?

Myönnettäköön, suurin osa modernista kauhusta ei jaksa kiinnostaa minua. Ylivoimainen valtaosa nykykauhusta on silkkaa roskaa; keskenkasvuista provosointia ilman oikeaa sisältöä, keskiluokkaa kosiskelevaa, mahdollisimman arkista lässytystä ja sellaisia pelkoja, jotka saavat minut lähinnä haukottelemaan. Väsyneitä kliseitä ja niin hölmöjä henkilöhahmoja, että heitä kohtaan on kerta kaikkiaan mahdotonta tuntea mitään sympatiaa. Joskus mietin, miksi edes vaivaudun.

Syy lienee se, että kauhussa on kaikesta huolimatta parhaimmillaan sellaista äärimmäisyyttä, joka jaksaa kiehtoa minua sekä taiteen tekijänä että sen kuluttajana. Minulla on sydämessä tietty heikko kohta juuri sellaiselle synkälle estetiikalle, jota yleensä vain kauhugenre viljelee. Minulle painajaisissa on aina ollut ripaus taikaa - siitä nettisivuni nimikin.

Kauhu toimii minulle parhaiten kontrastien varassa - se tarvitsee herkkyyttä, kauneutta, söpöyttä, naurua tai näitä kaikkia ollakseen todella syvälle menevää ja puhuttelevaa. Parhaimmillaan juuri kauhusta löytyy myös sitä rosoisuutta, jota taiteen kuluttajana kaipaan. Kauhulle mikään inhimillinen ei ole vierasta; ei hyvä eikä paha ja juuri se tekee siitä parhaimmillaan niin tehokkaan tavan sanoa paljon isoista teemoista.

Tämän kirjoituksen kuvituksena toimikoon Hiihtävä surma ja muita suomalaisia kauhurunoja arkistojen kätköistä -teoksessa julkaistu kuvitukseni kansanrunoon Beetlehemin lasten rääkkäjäiset. Kansanrunojen keruu viimeistään todistaa, että kauhu on ikivanha esteettinen keino, josta ihmiset ovat aina viehättyneet, enkä usko, että se on jotain, jota voi täysin viedä ihmisyydestä poiskaan.